Kouluttajan ympäristö
Mitä oikeasti tarvitset?

Mikä on kouluttajalle tärkeää?

Olen toiminut kouluttajana kymmeniä vuosia.
Menetelmät ja oppimisalustat ovat tänä aikana
vaihtuneet useasti.

Eräs asia on aina pysynyt kouluttajan näkökulmasta
yhtä tärkeänä.

Kouluttajana saatat tunnistaa jo nyt mitä ajan takaa,
mutta ensin pari kysymystä.

Minkä oppimisympäristön valitsen? Onko se moodle?
Vai onko googlen tai microsoftin ympäristöt minulle parempia? Mihinkä minulla on varaa? Entä jos kurssieni suosio vaihtelee eri vuodenaikoina - mites menot ?

Miten markkinoin kurssejani? Miten kurssilaiset osallistuvat? Kuinka paljon käytän tähän aikaani ja miten teen sen tehokkaasti?

Kaikki hyviä kysymyksiä – varsinkin kevytyrittäjänä toimivalle kouluttajalle.

Palataanpa kouluttajan kannalta oleellisimpaan kysymykseen. Mikä on tärkeintä?

Kouluttajan kannalta kaikkein mukavinta olisi keskittyä kouluttamiseen ja ulkoistaa kohtuullisin kustannuksin kaikki muu.  Ja se kaiken muun tulisi  toimia.

Kouluttajan kannalta tärkeää on:

1) Kurssille osallistujat. Asiakkaat. He maksavat elannon. Heidät pitää löytää, pitää asiakkaina ja saada heidät hankkimaan sinulle lisää asiakkaita. Heidän oppimiskokemuksensa täytyy olla mahdollisimman positiivinen niin opetuksen järjestelyjen kuin itse opetuksen osalta.

2) Kurssiympäristön toimiminen. Halu voida keskittyä vain opetukseen opetustilanteissa. Apu ja opastus mahdollisissa tietotekniikkaan tai muuhun ei opetukseen vaan sen ympäristöihin liittyvissä ongelmatilanteissa. Ympäristöjen ja tietotekniikan pitää toimia niin että opiskelijat voivat täysillä keskittyä oppimiseen ja kouluttaja kouluttamiseen.

3) Kurssin myynti ja laskutus. Rahojen kerääminen. Laskuttaminen on tietenkin palkitsevaa työtä. Tulokset näkee käytännössä. Mutta vielä parempi tilanne on se, että rahat kilahtavat tilille automaattisesti ja voit keskittyä ydinosaamisalueellesi eli kouluttamiseen.

No mites nuo sitten hoidetaan? Kukas nuo voisi puolestani hoitaa?

No esimerkiksi me.

Pyydä tarjous, osta verkkokaupasta, pyydä lisätietoa tai pyydä ympäristö koekäyttöön

sisään Artikkeli
Odoo-toiminnanohjausjärjestelmä